Mielikuva Jumala

Apostoli Johannes näkee kirkastetun Jumalan Pojan, vapahtajamme Jeesuksen. Hän järkyttyy, kaatuu kuin kuolleena maahan.

Joh. Ilm1:13-16.” Ja lampunjalkain keskellä ihmisen pojan muotoisen. Pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalla kultaisella vyöllä vyötetyn. Ja Hänen päänsä hiukset olivat valkoiset niin kuin valkoinen villa, niin kuin lumi ja Hänen silmänsä niin kuin tulen liekki. Hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan kiiltävän vas­ken kaltaiset ja Hänen äänensä oli niin kuin paljojen vetten pauhina. Hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä ja Hänen suustaan lähti kaksiteräinen terävä miekka ja Hänen kasvonsa olivat niin kuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa.

Kuka puhuu tällaisesta Jumalan pojasta tänä aikana? Tuskin kukaan. Jumala on kesytetty, latistettu ihmisen mieleiseksi, Jumalaksi, joka siunaa, varjelee, on rajattoman armollinen.

Niin kuin eräässä kirjassa kirjoittaja kuvaili hiukan, no ehkä aika reilustikin liioitellen nykyihmisen mieliku­vaa Jumalasta. Ihmiset haluavat kuulla Jumalasta mieleistään sanomaa, sanomaa kiltistä inhimillisestä Juma­lasta, joka on kuin vanha setä, joka touhuilee puutarhassaan hoidellen pelargoonioitaan, rakentelee palapelejä kammarissaan. Jonka silmät jo hiukan vetistävät ja kun ovat meihin käännettyinä ovat täynnä rakastavaa ymmärrystä meidän pikku ja ei aina niin pienellekään synnillemme.

Karrikoitu kuva, kyllä, mutta kuvastanee mielikuviamme ja monesti myös toiveitamme Jumalasta, joka hen­gellisissä tilaisuuksissa tuodaan pääsääntöisesti esille. Mutta Jumala on Jumala, ei Hän muutu. Hän ei sovi mihinkään meidän rakentamaamme kuvaan Hänestä.

Hän rakastaa meitä ihmisiä. Hän on maksanut korkeimman mahdollisen hinnan antaen oman ainokaisen poikansa kuoleman meidän syntiemme sovitukseksi saadakseen kerran jakaa ikuisuuden kanssamme taivaas­sa, kodissa, jonka Hän on valmistanut lapsilleen.

Hän on todella rakkaus, Hän haluaa kuulla rukouksiamme, vastata niihin, mutta lopulta Hän etsii kaikkein kiihkeimmin poikansa Jeesuksen kuvaa meistä. Niin kuin Thaimaan lähettimme kertoi, että sen maan kansa­lainen saattaa vilpittömästi kysyä kuullessaan sanomaa Jeesuksesta: ”minkä näköinen Jeesus on”?

Lähettimme Jorma Sarén sanoi: ”Kuinka toivoisin ja rohkenisin vastata niin kuin pitäisi, Hän on, niin toivoi­sin, minun näköiseni. Ja varmasti tuo ajatus, toive, ei liity ulkoiseen näköömme. Jeesus, vaikka heikostikin, kuin kuvastimesta nähtynä, sinun ja minun näköinen. Niin näköiseni. Tosi Jumala, sanan Jumala, etsii ja myös muovaa meistä poikansa kuvan. Ja se on kipeää ja ihanaa.

Sinua siunaten Veikko Siekkinen

Seisominen sanan takana

Psalmi 11:3. kysyy ”Kun peruspylväät murretaan mitä voi vanhurskas tehdä”? Olemme tulleet erikoisella tavalla peruspylväiden murtamisen aikaan. Saatanalliset voimat kaikkialla maailmassa pyrkivät murtamaan Jumalan sanan peruspylväät, joiden varaan ainakin länsimaitten elämän meno on aiemmin rakentunut. On selvästi nähtävissä, että nykyistä lainsäädäntömme ei läheskään aina ohjaile Jumalan sanan arvopohja, vaan muut, sille vihamieliset voimat. Tulevina päivinä Jumalan sanaan pitäytyvä hengellinen toiminta on joutu­massa entistä suurempiin vaikeuksiin jo lainsäätäjien toimesta. Merkkejä siitä on jo näkyvissä.

Paine tulee kohdistumaan sellaisiin seurakuntiin ja herätysliikkeisiin, jotka pyrkivät pitäytymään toiminnas­saan Jumalan sanaan. Ei niinkään niin sanottuun kansankirkkoon, joka tasapainoilee muodollisen ja hengel­lisen jäsenistönsä mielipiteiden välillä, ja näyttää valitettavan selvästi kallistuvan ensin mainitun puolelle.

Mitä vanhurskas voi tehdä? Pitää kiinni Jumalan sanasta ja ojentautua sen mukaan. Kannattaa pitää mielessä Jeesuksen vakavat sanat Lk 21:33. ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa”. Vapahtajamme, Jumalan poika, Jumala, Jeesus Kristus puhui sanojensa paikkansa pitävyydestä, mutta yhtälailla koko Raama­tun sanojen ehdottomasta arvovallasta. Matt. 7:13. Jeesus sanoi ”Menkää ahtaasta portista sisälle”, ja seuraa­vassa jakeessa ”Se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät”.

Tie iankaikkiseen elämään on edelleen kaita. Se ei edelleenkään ole yhtään leventynyt. Se on ilmoitettu Jumalan sanassa. Voi olla, että kaikki tien kulkijat pyritään ohjailemaan leveämmälle, sanan vastaiselle tielle tai toimimaan niin, että kaidan tien kulku näyttää olevan mahdotonta. Niissä tilanteissa Jeesus on luvannut olla omiensa kanssa joka päivä. Meidän ajassamme muovataan tieteen, humanismin ja luopiokristillisyyden toimesta ihan omaa ihmismielen mukaista Jumalaa.

Niin kuin Nebukadnessar teki aikanaan, jota kaikkien tuli kumartaa. Kolmen juutalaisnuorukaisen vastaus on mahtava. Dan. 3:17-18 ”Jumalamme kyllä pelastaa mei­dät tulisesta pätsistä, ja vaikka ei pelastaisikaan, niin tiedä se kuningas, että me emme palvele sinun jumalaa­si”. Jumala auttakoon, että se olisi myös meidän vastauksemme.

Sinua siunaten Veikko Siekkinen

Sananen armosta

Jumalan sanan ihmeellisin asia on armo. Tuon sanan ydin on Hänen antamansa ainosyntyinen poika, Jeesus Kristus. Ja Hänen kuolemansa meidän syntiemme tähden. Siitä on kaunis kertomus, kuin esikuvana tulevasta

2 Sam. kirjan luvussa 9. Daavid haluaa osoittaa laupeutta, armoa jollekin edesmenneen ystävänsä Joonatanin läheiselle. Löytyy yksi, Mefiboset, vammainen, rampa jaloistaan.

Kerran Mefiboset oli elänyt onnellisena isänsä yhteydessä, samoin kuin ensimmäiset ihmiset Aadam ja Eeva. Syntiinlankeemus toi eron, karkotuksen paratiisista. Myös Mefiboset joutui eroon rakastavasta kodistaan, vammautui ja joutui paikkaan nimeltä Loodebar, autiopaikka.

Kuningas Daavid rakkaudesta ystäväänsä Joonatania kohtaan etsii löytyisikö joku hänen läheisistään, jolle hän voisi osoittaa laupeutta. Samoin Jumala etsii poikansa ristinkuoleman tähden, löytyisikö joku, jolle Hän voisi olla armollinen.

Raajarikkoisella Mefibosetilla ei ollut mitään, millä hän olisi voinut ansaita kuninkaan armoa. Se on myös meidän, aikamme Mefibosettien ainoa mahdollisuus. Oikeastaan Daavid adoptoi Mefibosetin kuninkaallisen perheensä jäseneksi antaen hänelle täydellisen huolenpitonsa ja siunauksensa. Niin myös taivaallinen Isämme on meille tehnyt. Siitä huolimatta Mefiboset ontui. Vammautuminen on jatkuva muistutus siitä, että hän on kuninkaan perheväkeä yksin Hänen rakkautensa ja armonsa tähden.

Meidänkin epätäydellisyytemme, ontumisemme, on muistutus siitä, että olemme jatkuvasti kuninkaan perhe­väkeä yksin Hänen armonsa ja rakkautensa tähden. Vieläpä niin, että mitä enemmän rakastamme armahta­jaamme, sitä selvemmin tunnemme vammaisuutemme ja voimme iloita armon

YLENPALTTISUUDESTA!

Mefiboset istui kuninkaan pöydässä tasavertaisena Daavidin poikien kanssa. Kun me kerran istumme Her­ramme kuninkaan pöydässä, istumme siellä tasavertaisena Paavalin, Pietarin, Jaakobin, marttyyrien, munk­kien, nunnien, piispojen, katolisten, luterilaisten, evankelistojen, vaikkapa Bonkken kanssa, vartiomiesten, kuninkaiden ja niin edelleen kanssa.

Siinä pöydässä ei asemalla, saavutuksilla eikä kunniamerkeillä ole mitään merkitystä. Jokainen on ansiotta siellä, yksin armosta. Silloin jokaisen kampurat peittyvät iäksi armon liinaan, jonka Jeesus hankki kuolemalla syntiemme tähden. Ja kuinka me silloin laulammekaan ylistystä Ju­malalle ja Karitsalle riisuttuina kaikista luuloistamme ansaita armo.

Kanssasi armahdettuna Veikko Siekkinen

Vaikea risti

Hän nurkui ja valitti aina: ”Ei kenenkään risti näin paina!” Ja lukemattomat kerrat hän kääntyi puoleen Her­ran: ”Ei sovi tää harteille minun. Olis, Herrani, helppo se vaihtaa sinun. Uuden kantaisin nöyränä miellä enkä nurkuisi tiellä.” Kun hän illalla rukoili jälleen, näki unta hän yöllä tälleen: Väsyneenä taakkansa alla kulki polulla hankalalla.

Tuli itse Mestari vastaan vaivoin vaipuvaa lastaan. ” Minä rukouksesi kuulin ”, sanoi Mestari hymyhuulin. ” Tule kanssani ristitarhaan, saat valita ristin parhaan. Päivä aikaa on ainoastaan, tulen illalla portille vastaan.” Riemu syttyi kulkijan mieleen, heitti taakkansa portin pieleen. Mikä valtava ristien joukko, täynnä tarhan jokainen loukko! ” Nytpä valitsen ristin uuden! Tuolla risti on kuuluisuuden. Miten käynee se harteillein? — Ei sovi tää taakaksein!” Entä tuo, jonka kilpi on valta?” Kas, noin kovin hankalalta sekin tuntui mielestänsä. Ei ole se etsimänsä. Näin ristiltä toisen luokse hän aamusta iltaan juoksee. Oli vikana mikä mikin, jos kuinka hän sovittikin. Mikä painoi mihinkin tapaan, yksi olkaan, yksi lapaan, toinen karhea hankasi pintaa, toinen liiaksi rasitti rintaa. Toivat muutamat selkään vaivan, toiset käsiä särkivät aivan. Hän kylpi jo kyynelissään: ei sopivaa ristiä missään.

Viime säteitä aurinko heitti, pian pimeys seudun peitti. Tuli samassa Mestari tarhaan: ” Joko löysit ristin sä parhaan?” ”En, Herra, en löytänyt lain. Jospa uudestaan etsiä saisin?” ”Jos sallinet, autan mä vähän. Mitä sanoisit ristiin tähän?” ”0i, Herra, tää helppo on kantaa! Jos mulle sen voisit vain antaa! Ei mistään se liikaa paina. Sitä nöyränä kantaisin aina.”

Nyt Mestari hymyili jälleen, Hän hiljaa virkahti tälleen: ” Hyvä, että on sulle se mieleen, sen hylkäsit sä portin pieleen.” Sait takaisin ristin oman, tuon oman niin kelvottoman. Se sopii sun harteillesi, se on sun siunaukse­si.”

Tämä tarina opettaa meitä. Usein kulkeissa vaikeita teitä mietimme mielin haikein: ” On minun ristini vaikein.” Jos näin on mielemme milloin, meidän tulee muistaa silloin: On taakoista ristitarhain meille oma ristimme parhain. Siinä on meidän olkamme malli, siunaukseksi Luoja sen meille salli.

Edellä oleva kirjoitus kuvannee tuntojamme taivastiellä. Monesti voimme kipuilla Herramme meille anta­man ristin alla. Silti Jeesuksen sanat kuuluvat hänen omilleen. Matt. 16:24. ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua”.

Se tuskin on helppoa, onhan kyseessä risti. Silti sekin yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa ra­kastavat.

Risti vain, risti vain, olkoon kunniani kunnes taivaan kodissa nautin autuuttasi.

Siunaten Veikko Siekkinen

Viinipuu

Raamatun yksi tunnetuimmista vertauksista puhuu viinipuusta. Joh 15:1. ”Minä olen totinen viinipuu ja mi­nun isäni on viinitarhuri. Jae 4 jatkaa. ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niin kuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsessään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa”.

Jumala tahtoo, että kantaisimme hedelmää. Se on mahdollista, kun otamme Jeesuksen vapahtajaksemme ja tulemme oksastetuiksi totiseen viinipuuhun, Jeesukseen Kristukseen. Hänessä pysyminen on ratkaisevan tär­keää. Meillä on osuutemme pysymisessä. Vihollinen pyrkii irroittamaan meidät tästä yhteydestä. Tänä aikana sen keinovalikoima on suurempi kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Kun tulimme uskoon, siihen vaikutti mo­nella meistä rangaistuksen pelko. Kun uudestisynnyimme, koimme Jumalan valtavan rakkauden Jeesuksen tähden.

Hänen rakkautensa ja armonsa meihin on voimallisin Jumalan tarkoittama ja vaikuttama side totiseen viinipuuhun.

Luulen, että harva meistä on tyytyväinen kantamaansa hedelmään. Helposti tahtoisimme kantaa toisenlaista hedelmää kuin mikä näyttää mahdolliselta. Se on inhimillistä, sillä me arvotamme hedelmämme inhimillisen ymmärryksemme mukaan ja vertailemme sitä toisten hedelmään.

Varsinkin etelässä, toisenlaisessa ilmastossa on ihanaa kukkaloistoa silmiemme iloksi, mutta nekin tarvitsevat kukoistaakseen elämää ylläpitävää vettä. Mutta sielläkin niin kuin täällä, ravinto tulee sittenkin paljon vaati­mattomammista kasveista, jotka takaavat ravinnon ja tuottavat siementä seuraavaankin satoon. Ovatpa he­delmämme, toimemme sitten minkä laatuisia tahansa, ne ovat hyvin tarpeellisia, kun pysymme viinipuussa.

Asiaan liittyen vielä eräs tärkeä jae Joh 15:7. ”Jos te pysytte minussa, Jeesuksessa, viinipuussa, ja minun sana­ni, Jeesuksen sanat, pysyvät teissä, niin anokaa mitä ikinä tahdotte ja te saatte sen”. Miten viinipuussa pysy­tään siten, että Jumalan sana, Jeesus ja hänen sanansa, pysyy meissä. Täydellisestikö, ei, siihen emme kukaan pysty, mutta Jeesuksessa, viinipuussa pysyminen luetaan täydellisesti hyväksemme Hänen ristinkuolemansa tähden. Ja sitten anomme mitä ikinä tahdomme ja saamme sen. Hämmästyttävä, hengästyttävä lupaus. Onko se totta? On, se on toteutunut täydellisesti totisen viinipuun, Jeesuksen, elämässä. Ja siinä määrin meidän elä­mässämme, kun anomisemme ovat viinipuun vaikutuksesta Jumalan tahdon mukaisia. Anokaamme Hänen tahtonsa mukaisia rukouksia.

Pysytään Hänessä, siunaten Veikko Siekkinen

Sanomaton lahja

Kielessämme on monia voimakkaita sanoja. Yksi voimakkaimmista lienee joulu. Se tuo mieleen varmuudella monia muistoja, mielikuvia, odotusta, pelkojakin. Yksi keskeisimpiä asioita on lahjat. Meille kaikille rummu­tetaan voimakkaasti lahjojen ostamista ja jokainen toimikoon tässä asiassa niin kuin hyväksi näkee. Lahjaan liittyen

2 Kor. 9:15. mainitsee. ”Kiitos Jumalalle Hänen sanomattomasta lahjastaan”.

Ilmaus ”sanomaton” pyrkinee kuvaamaan lahjan valtavaa merkitystä, arvoa ja ainutlaatuisuutta. Ja nämä kaik­ki toteutuvat Jumalan meille antamassa lahjassa, Jeesuksessa. Lahjoja voidaan antaa eri vaikutteista, velvol­lisuudesta, auttamisen halusta, tottumuksesta tai itsekkäistä vaikutteista. Mutta myös rakkaudesta. Jumala antoi oman poikansa, sanomattoman kalliin lahjansa yksin rakkaudesta. Niin kuin pienoisevankeliumi Joh. 3:16 alkaa. ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi oman poikansa”.

Eli Hän antoi ainoansa, Hän antoi kaiken. Niin Hän antoi itsensä pojassaan. Se siis lopulta maksoi kaiken mitä Hänessä itsessään on. Siksi Hänen hyvä lahjansa on sanomaton, korvaamaton, ainutkertainen. Tällainen lahja annetaan vain pakottavassa tilanteessa. Juuri sellaisessa tilanteessa Jumala oli meidän syntiemme, rikos­temme, tähden. Sovittamaton ristiriita, synti ja ikuinen kadotus oli sovitettavissa vain ristin kuoleman kautta, johon Jumala osallistui pojassaan vuodattamalla oman verensä pojassaan Jeesuksessa. Ja niin meille, jotka uskomme Jeesukseen on osallisuus iankaikkiseen elämään taivaan kodissa.

Ja Hänen lahjansa torjujien osa on iankaikkinen kadotus, joka sekin alleviivaa Jumalan lahjan, Jeesuksen ar­voa. Mutta lahja on otettava vastaan. On otettava vastaan evankeliumin ainutkertainen sanoma, Jeesus Kris­tus. Ja se on edelleen Jumalan seurakunnan tehtävä tänäkin aikana. Herra meitä siinä auttakoon. Ja tämän lahjan vastaanottajina me itsekukin vasta rapistelemme auki Jumalan lahjan käärepapereita ja halki ikuisuu­den kiitämme ja ihastelemme sen ihanuutta.

Rauhallista joulua, siunaten Veikko Siekkinen

Kaikella on määrä aikansa

Saarnaaja 3:1. ” Kaikella on määräaika ja aikansa on joka asialla taivaan alla”.

Kirjoitan tässä viimeistä kuukauden sanaa seurakunnan paimenena. Nopeasti on tämä viiden vuoden aika kulunut. Kaikella on aikansa. Vieläpä määräaika. On turvallista tietää, että Jumalan suuri käsi ja rakastava tahto ohjaa koko maailman kaikkeutta, kansakuntaa, vieläpä meitä jokaista. Se menee varmasti yli meidän ”hilseemme”, mutta uskon kautta ymmärrettynä luo lepoa ja rauhaa sisimpäämme. Jokaisen meidän elämäs­sämme on ollut asioita joiden olisi toivonut kestävän pitempäänkin, mutta myös niitä, jotka ovat tuntuneet liian pitkiltä. Siksi tuo ilmoitus, kaikella on määräaika, on tuntunut hyvinkin erilaiselta tilanteesta riippuen. Jumalan sallimien määräaikojen tapahtumien kautta Hän tahtoo muovata meitä, niin kuin vain taivaallinen savenvalaja voi tehdä.

Kun kesäkuussa 1993 aloitin seurakuntamme saarnaajana, mielessä oli monenlaisia odotuksia, pelkojakin. Ovatko ne toteutuneet? Osin ovat, osin eivät. Seurakunta ei ole juurikaan kasvanut. Ihmisiä on tullut uskoon hyvin vähän. Silti olen kokenut suurta iloa tässä tehtävässä. Se on antanut uutta iloa ja voimaa jatkaa. Työ on ollut iloa. Sama kokemus on jatkunut myös tällä toisella työjaksolla. Se on ollut suurta Jumalan armoa.

Maailma on suurten muutosten ja murrosten kohteena. Ihmisten mielipiteet muovautuvat yhä selkeämmin Jumalan sanan ja tahdon vastaisiksi. Jumalan sanan ilmoitusten peruspylväät pyritään murtamaan.

Ps 11:3. ”Kun peruspylväät murretaan maahan, mitä voi vanhurskas tehdä”. Sana antaa neuvon. Room. 12:2. ” Älkää mukautuko tämän maailman ajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksen­ne, mikä on Jumalan tahto”.

Jumala on voimallinen uudistamaan mielemme henkensä kautta, että voimme tietää, kuinka meidän tulee toimia saattaaksemme Hänen muuttavan voimansa, evankeliumin sanoman ihmisten tietoon. Eli avain ei ole muuttumattomuus, kaikesta vanhasta kiinni pitäminen, vaan uudistuminen Jumalan hengen kautta, Hänen tahtoaan etsien.

Samalla kun tahdon kiittää seurakuntaa ja Jumalaa niistä vuosista, jotka olen saanut teitä palvella, haluan rohkaista itseäni ja meitä kaikkia avoimin mielin miettimään, kuinka voimme tukea ja auttaa uutta työnte­kijä pariskuntaamme Auli ja Reima Flyströmiä niin, että he voivat välittää sen siunauksen Kuusankoskelle ja seurakunnallemme, jonka Jumala tahtoo heidän kauttaan antaa.

Rohkenen uskoa, että heidän kutsumuksensa on alku sille muuttumiselle, joka on Jumalan tahdon mukaista.

Saakoon Herra siinä meissä vaikuttaa. Siunaten Veikko Siekkinen